sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Hunnarin hapotuksen juoksuja

Tänään olin juoksutapahtumassa nimeltään Hunnarin Hapotus. Se pidettiin Forssan vanhalla laskettelumäellä Iso-Hunnarilla. Ennen kuin kerron tästä päivästä teille lisää niin tässä vähän minun juoksutaustaa.

Eli se "tavallinen" stoori. Koululiikunta ei maistunut, joten juokseminenkin oli helvettiä. Ainoastaan serkkujen kanssa tehtiin jotain pikku kisoja joskus kun olin ala-asteella. Siinä sitten vuodet vierivät, en edes ajatellut juoksua, miksi olisin, ei ole minun juttu.

Tervakoskelle muutin 2005, ostin sinä kesänä tai seuraavana juoksukengät. Juoksin varmaan 2 kertaa. Siihen jäi, ei ole minun juttu. Tupakoitsinkin silloin, joten voin kuvitella, että keuhkot huusivat hoosiannaa vähäisenkin pyrähdyksen aikana.

Joulukuussa 2010 lopetin tupakanpolton. Nyt vasta tajusin muutama päivä sitten, että silloinhan se minun elämäntapamuutokseni alkoikin. Ei Tammikuussa 2016, kun aloitin terveelliset elämäntavat liikunnan ja syömisieni suhteen, vaan paljon aikaisemmin.

Mutta takaisin siihen juoksemiseen. En ikuna olisi ajatellut, että juoksen kilometriäkään aikaisemmassa elämässäni. Liikunta kuitenkin tuli osaksi elämääni ja koska opin, että kaikkea kannattaa ainakin kokeilla, niin ajattelin antaa juoksullekin mahdollisuuden. Olin kyllä todella todella vastahakoinen ajatukselle. Kaikki mahdolliset esteajatukset päässä, metri metriltä pidensin juoksumatkaani

Vuoden 2017 kesänä ostin Polarin M430 urheilukellon ja sekin antoi buustia kokeilulle, koska pystyin seuraamaan sykettäni samalla. Sinä syksynä juoksin ensimmäisen 5km matkan. Vuonna 2018 alkukesästä juoksin työporukan kanssa naistenkympillä 10km matkan ja tänään oli Hunnarin hapotus vuorossa.

Hunnarin hapotuksessa oli valittavana 5, 10 ja 21km (puolimaraton). Ystäväni ja mieheni kanssa valittiin 10km matka. Ja matkahan oli polkujuoksua. Pari kuukautta harjoittelin 1-3 kertaa viikossa juoksemista ja muutaman kerran kävimme metsässä vetämässä 3kilsan vetoja. Saimme vähän tuntumaa mitä polkujuoksu on ja totesimme, että rankkaa tulee.

Tänään oli siis se suuri päivä. Jännittyneinä lähdimme Forssaan. Olin heti siellä tyytyväinen huomatessani, että tapahtuma on aika pieni. Ei siis hirveätä ihmismäärää siedettävänä (kaikella rakkaudella kanssaihmiset, minä en vaan pidä ihmishälinästä).

10 kilometrin matkaan kuului kaksi kierrosta, joten ensimmäisellä kierroksella yritin säästellä itseäni. Ylämäkiä oli kuitenkin niin paljon, että vauhtikestävyys alueella menin koko ajan. Sattumuksiakin tapahtui: Jokin ötö päätti sitten pistää minua oikeaan pohkeeseen ekan kierroksen aikana ja se sattui todella paljon. Jouduin vähäksi aikaa jäädä ihmettelemään mikä minuun osui ja vähän aikaa pelkäsin että se oli käärme. Mutta en löytänyt kuin yhden pistokohdan, joten päättelin, että se ei voinut olla käärme. Huomasin samalla myös, että sormeni olivat kuin nakit. Ne olivat turvonneet niin paljon, että en saanut käsiäni nyrkkiin. Oliko sitten kuumuudesta vai pistoksesta johtuva, mutta päätin jatkaa juoksua silti.

Ekan kierroksen tehtyäni oli toisen kierroksen vuoro. Vähän vaati ajatustyötä vaan jatkaa matkaa, mutta pystyin siihen. Välillä tuntui, että on energiaa vaikka kuinka ja välillä sitä ei meinannut löytyä millään. Ei mikään ihmekään kun yhteensä tuli nousua kahden kierroksen aikana 660 metriä! Toisen kierroksen aikana muuten joku toinenkin ötö pisti minua oikean silmän yläpuolelle. Minulla oli hyvä tuuri näitten ötöjen kanssa. Hih! 

Loppujen lopuksi maaliin pääsin ajalla 2:00:03. Ei mikään huipputulos, mutta itse olen todella tyytyväinen. Keskisyke oli 162, koko matka oli siis menty vauhtisyke alueella. 

Iso kiitos järjestäjille! Reitti oli todella selkeästi merkattu, huolto pelasi ja tunnelma tapahtumassa oli hyvä. Ja ajankohtakin oli just hyvä, koska juuri kun olimme lähdössä kotiin niin alkoi rankkasade. Pitkän matkan juoksijat jäivät sinne vielä kierroksiansa tekemään. Toivottavasti eivät liukastelleet paljoa.

Sormenikin palautuivat normaaliksi kotona. Jei! Jalat on kipeät, mutta hyvä mieli jäi. Nyt vaan kehoa huoltamaan! Tänään on kevyt 30 minuutin kävelylenkki tiedossa ja venyttelyä.

Tässä iloinen joukkomme ennen juoksua.
Kuva Toni Nieminen. 

Kiitos että jaksoit lukea! 
Mari 









2 kommenttia:

  1. Kiitos. Hyvä kirjoitus, myös minä olen esimerkki siitä kun juoksu ei ole "mun juttu". Myös minä juoksin sen Naisten10:n ja viime syksynä puolimaratonin. Pidin kyllä Hunnaria haasteellisempana kuin juoksemaani puolikasta. Mun tämän päivän juoksu jäi 5,3 kilsaan, joten todella hatunnoston arvoinen suoritus teiltä molemmilta. Mulla oli treenit jääneet liian vähiin ja liian rankkaa treeniä liian lähellä juoksua...ehkä. Mutta kivaa oli ja hienot maisemat! Hyvä me!

    VastaaPoista
  2. Todellakin hyvä me! Kaikki teimme parhaamme ja ylitimme itsemme!

    VastaaPoista

Laatikon duunailuja

Pääsin taas askartelemaan. Ostin itse koottavia autoaiheisia laatikoita. Maalasin osat ylijääneellä hailakan vaaleanpunaisella seinämaalilla...