Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Hiihtämisen kauheus ja kauneus

Kuva
Tänään ajattelin avata vähän omaa hiihtämistäni ja kuinka sen koen. Olen "tyypillinen" koululiikunnan kautta hiihtokammon saanut immeinen. Ihmekös tuo, muutto maalle kolmannella luokalla ja muut osasivat minä en. Ainoat muistot ovat epämiellyttäviä. Ne miellyttävät ovat unohtuneet.  Peruskoulun jälkeen ei ole tullut hiihdettyä siis montaakaan kilsaa. Näin aikuisiällä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla joskos se olisi sittenkin minun juttuni. Ostin 4 vuotta sitten sukset, hyvät sellaiset. Ajattelin, että ne ovat minulla sitten siihen asti kunnes aika minusta jättää, joten halusin panostaa niihin. Ja ei ainakaan hiihtäminen lopu siihen, että välineet olisivat epämiellyttävät.  Nyt tämän neljän vuoden aikana olen hiihtänyt näillä kyseisillä suksilla ehkä jotain 11km. Ekana vuonna 3km, tokana vuonna ehkä 2km, sitten yksi vuosi (viimevuosi) kun en yhtään ja nyt tänä vuonna jo jopa 6km ( kaksi kertaa 3km).  Tänään hiihdin tuon toisen 3km ja mietin samalla tuntemuksian