Haaveita kohti askel askeleelta?

Viime kevään lopussa minulta kysyttiin: miksi et opiskele fysioterapeutiksi? Vastasin, että on se ollut mielessäni, mutta en halunnut mennä opiskelemaan, koska en kokenut sitä omaksi paikaksi.

Tästä se ajatus sitten lähti itämään pikkuhiljaa ja huvikseni kävin katsomassa, muutaman viikon jälkeen, mitä fysioterapeutin koulutus sisältää. Ja yllätyin kovasti, kaikki opintosuunnitelmaan kuuluvat asiat kiinnostivat minua. Mietin, olisiko tässä sittenkin se minun juttu? Voisiko minun aivoni taipua tälläiseen opiskeluun? 

Sen olen jo oppinut, että kaikkien aivot voivat oppia uutta. Aivojen fysiologia on mielenkiintoista ja oppiminenkin on prosessi, jonka voi oppia. Aluksi se voi tuntua hankalalta, mutta sitten kun opiskelee, muodostuu uusia aivojen hermosolujen välisiä yhteyksiä ja vanhatkin vahvistuvat.

Aikaisemmin kun mietin koulutusta, mietin itseäni jossain terveyskeskuksen huoneessa istumassa päivästä toiseen. Nyt tajusin, että eihän se niin ole. Voin valita suuntautua ajan kanssa johonkin lukuisista vaihtoehdoista, tehdä yrittäjänä ja yleensäkin tehdä tätä työtä oman näköisesti. Rupesin selailemaan kouluja ja myös toimintaterapeutin työkin rupesi kiinnostamaan siinä samalla.

Ystäväni oli juuri päässyt ammattikorkeakouluun ja hän kertoi, että oli ostanut kokeita varten valmennuspaketin. Näin minäkin tein kesällä ja opiskelu kokeita varten alkoi. Pikkuhiljaa matikan tehtävät rupesivat sujumaan, mutta rehellisyyden nimissä aika monta kertaa tuli tuskailtua ja itkettyä koneen ääressä, kun tuntui, että tähän päähän ei nää jutut uppoa.

Syksyllä oli haut ja koe vasta marraskuussa, joten minulla oli aikaa sisäistää asioita. Tämä oli hyvä, mutta huomasin kuitenkin, että rupesi väsymys painamaan päätä jossain vaiheessa aika paljonkin, joten ehkä minulla oli liikaakin aikaa?

Koe päivä tuli ja meni. Vastasin kaikkiin, jotka tiesin varmasti oikeaksi ja sitten muutamiin vähän epävarmana. Sitten tulivat tulokset ja päh, varasijoille jäin pisteillä 67,02. Hain kolmeen eri kouluun, kahteen fysioterapeutin monimuoto koulutukseen ja yhteen toimintaterapeutiksi. Jäin varasijoille 70-80 näissä kouluissa. Sijani tippuivat 40-60 sijoille, kun aikaa kului ja muut jotka olivat minua ennen tekivät päätöksensä kouluun menosta, mutta en siis kuitenkaan tällä kertaa päässyt. 

Tähän väliin on kuitenkin mainittava, että hakijoita kouluihin oli aina 600-800 per koulutus, joten aika monta jäi minun taakseni pisteissä kuitenkin, vaikka en itsekään nyt vielä kouluun päässyt.

Noh, seuraava steppi oli kokeilla polkuopintojen kautta, mutta koska sinne oli ilmoittautumisjärjestys ja en ollut tarpeeksi nopea aamulla jolloin ilmoittautumiset aukesivat, jäin taas varasijoille. Taas itku, hetken keräily ja sitten mietintä mitäs sitten?

Sen verran olin tässä vaiheessa jo miettinyt asiaa siltä kantilta, että jotain haluan opiskella ja tämä suunta on se oikea, joten vielä saman päivän illalla ilmoittauduin avoimen yliopiston kurssille XAMK:iin: Kipu ja sen lääkkeetön hoito. Ajattelin, että ei siitä ainakaan haittaa ole, että tässä välissä koittaa saada jotain opintopisteitä kasaan ja ehkä niitä voi sitten hyväksilukea jossain. Tai sitten ei, mutta tosiaan ei tästä haittaakaan ole.

Tämä tarina ei siis saanut vielä "onnellista" loppuansa, mutta matka (elämä) jatkuu. Maaliskuussa on seuraavat haut ammattikorkeakouluihin ja kokeet sitten vissiin toukokuussa. Tän hetken ajatus siis on, että sillä välin suorittelen tuolla avoimessa ammattikorkeakoulussa tosiaan kursseja ja valmistaudun pikkuhiljaa seuraavaan valintakokeeseen. 

Sen verran olen oppinut, että koskaan ei voi elämästä tietää. On kuitenkin hyvä olla joku päämäärä ihmisellä ja matkastakin voi nauttia. Elämä on paljon mielekkäämpää silloin, eiks jee?

Opiskeluterveisin

Mari