Keskiviikko
Teen viikon ajan "päiväkirjaa" mitä kaikkea pääsen päivien aikana kokemaan. Tämä on päivä 4/7. Eli eilinen keskiviikko.
Meni sen verran myöhään eilen, että päätin kirjoittaa sen päivän tekstin tänään. Aamu alkoi 8:00 asiakastapaamisella 1stGymin tiloissa. Tein asiakkaalle sykeharjoituksen sykemittarin ja Grosstrainerin avulla.
Sen jälkeen minulla oli vapaa aikaa iltapäivään asti. Tein tietokonehommia, asiakkaille ohjelmia ja kirjanpitoon liittyviä asioita.
Kahden aikaan kävin kävelemässä noin tunnin lenkin. PT- työt alkoivatkin sitten viideltä. Ensimmäinen tunti oli psyykkistä valmennusta. Sitten syketestejä toiselle asiakkaalle ja salin laitteiden läpikäyntiä. Seitsemältä minulla oli TRX- ryhmäohjaus ja sen jälkeen vielä kahdeksalta parivalmennus.
Olinkin sitten yhdeksältä kotona, joten siinä ei ehtinyt kuin syödä, käydä suihkussa ja suoraan nukkumaan.
Aina Keskiviikkoisin rupee työviikko jo vähän painamaan, mutta onneksi on aina noita väliaikoja päivällä, jolloin voi hengähtää.
Psyykkinen valmennus on muuten aika jännä juttu. Sitä on ihminen (minä mukaan lukien), niin tapojensa orja. Me teemme myös hallaa tavoilla, joita emme edes välttämättä huomaa. Tämmöinen psyykkinen valmennus auttaa hahmottamaan itseänsä ja arvojansa. Löytämään niitä "sääntöjä", jotka eivät välttämättä olekaan totta, mutta emme osaa kyseenalaistaa niitä ennen kuin osaamme havainnoida elämäämme paremmin.
Olen aloittamassa tämän kuun lopussa YinYoga- , meditaatio ja rentoutusohjaajan- koulutuksen. Innolla odotan tätä koulutusta. Vaikka hengitysharjoituksia olen tässä reilu vuoden jo tehnyt, tarvitsen siihen vielä enemmän oppia. Ehkä tällä matkalla opin jotain itsestäni ja pystyn kehittämään itseäni ja elämääni hyvinvoinnin saralla henkisestikkin.
Ohjaus hommat on kivoja- terveisin Mari

TRX- on vaan niin huippua!

Kommentit
Lähetä kommentti