Elämä pääs yllättää
Sain tuossa kolme viikkoa sitten tietää että verenpaineeni on koholla. Tai oikeastaan alapaine on siis koholla. Kävin työterveyshoitajalla ja sieltä sitten tämmöinen yllätys. Sain siitä käynnistä viikon päähän lääkäriajan ja sillä välillä tehtäväkseni mittailla verenpainettani.
Näin sitten tein, mittailin verenpainettani viikon ja huomasin, että vain makuuasennossa se oli siedettävä. Ihan sama vaikka olin istunut 15 minuuttia tai tunnin yläpaine pysyi 117-135 ja alapaine 93-100 välissä.
Katselin listaa miten itse voi vaikuttaa vähäsen verenpaineeseen. Minulla vaan on sellainen tilanne, että en käytä juurikaan alkoholia, en polta, en käytä suolaa, enkä syö suolaisia tuotteita (paitsi poppareita), liikun säännöllisesti, syön säännöllisesti ja en voi laihduttaa. Joten jäljelle jää minun maalaisjärkeni mukaan stressi, joka voi nostaa verenpainetta.
Tein tässä välissä myös Firstbeat Hyvinvointi-mittauksen. Ja pelkkää punastahan sekin näytti. Kropassani ei parasympaattinen hermosto lähtenyt juuri ollenkaan käyntiin koko päivän aikana, eikä edes yöllä. Tein mittauksen kolmelta päivältä ja samaa se näytti kaikki päivät.
Olin todella järkyttynyt tästä. Verenpaine heittelee ja tämä tuloskin ei ollut missään nimessä hyvä. Vaikka minulla ennenkin on ollut ongelmia palautumisen kanssa, niin sentään aikaisemmin sain yöllisellä palautumisella kuitattua päivän stressit.
Tässä yksi niistä järkyistä päivistä, mitä mittaus antoi. Vaikka työpäiväni on seitsemältä loppunut, ei illan rauhoittuminen ole auttanut yhtään yö uniin.
Tässä kuvio mihin suuntaan voimavarani menevät nyt mittauksen mukaan. Suunta alaspäin!
Tässä vielä aikaisemman mittaukseni voimavarakäyrät. Näin se pitäisi mennä!
Eli pikkuisen on muuttunut tilanne sitten edellisen mittauksen.
Pääsin sitten tosiaan viikon mittailujen jälkeen työpaikkalääkärille. Koitin puhua parasympaattisesta ja sympaattisesta hermosta, mutta hän sanoi vain tällaisesta Firstbeat- mittauksesta, että ei kannata kaikkea ottaa niin kirjaimellisesti. Hän siis ei edes ehtinyt katsoa tuloksia, kun ne jo dissasi. Kun sanoin, että alhaiset lukemat verenpaineestani saan vain kuin makaan, hän totesi, että ei ne sun korkeat mittauksetkaan mitään kamalia ole. Lääkkeen hän minulle määräsi ja kun kysyin sopiikohan tämä toisen käyttämäni lääkkeen kanssa, hän vastasi, että ei tiedä kysy apteekista. Hän kertoi, että heidän tietokonesysteeminsä on niin vaikea nykyään, että hän ei jaksa sitä tietoa hakea järjestelmästä, kysy apteekista. Sen jälkeen minulla ei ollut enää mitään kysyttävää.
Siis täh? Vähän jäi ny huono maku suuhun tästä käynnistä, joten tein sen jälkeen sen siirron, että soitin vielä terveyskeskuksen omahoitajalle (jossa oli joku sijainen kai) ja selitin asiani. Pyysin, että voisiko omalääkäri katsoa paperit ja kertoa jos on jotain mitä pitäisi ottaa huomioon. Hoitaja sanoi, että lääkärit eivät ota kantaa toisten lääkärien tekemiin päätöksiin. Sanoin, että en sitä haluakkaan, mutta kun tämä lääkäri ei edes osannut vastata minun kysymykseen lääkkeiden yhteensopivuudesta, minua jäi hämäämään tilanne. Hoitaja kyllä selvitti että lääke soveltuu, mutta se oli siinä.
No mitä sitten tekemään? Kai se on aloitettava lääkitys, joten aloitin sen. Minua oheistettiin ensin ottamaan puolikas ja jos se ei auta niin kokonainen. No ei auttanut puolikas, ei kokonainen, syke pysyy samana. Nostin 3 päivää sitten määrän yhteen ja puolikkaaseen. Täytyy Maanantaina soittaa terveyskeskukseen uudestaan, että vaihtavat sitten lääkkeen tai jotain jos ei mitään nyt tässä viikonlopun aikana rupea tapahtumaan.
Minun oma ajatukseni tilanteesta on, että parin vuoden stressi on pysyvästi nyt nostanut verenpainettani. Kehoni on lakannut palautumasta, ehkäpä sen stressin vaikutuksesta ja sekin on tuonut lisää stressiä ja verenpaine sen kun nousee. Olisiko ylikunto? Tiedä häntä. En vaan ymmärrä miksi verenpaine on hyvä levossa? Eikö se merkitse, että nyt pitäisi levätä, että keho saa palautua?
Aloitin tänä viikonloppuna Yoga Yinfull -, Meditaatio- ja Rentoutusohjaajan koulutuksen. Ajatuksena löytää sitä rauhaa sinne arkeen. Saada enemmän oman näköisen elämän itselleni. Olisikohan tämä vastaus myös korkeaan verenpaineeseen? Ainakin toivon niin.
Verenpaineet alas- terveisin Mari

Tässä vertailun vuoksi minun aikaisempi mittaus. Päivän aikana oli palauttava hetki ja ennen unia. Ja todellakin unen aikana sain parasympaattisen hermoston käyntiin.

Jopas oli erikoista toimintaa lääkärikunnalta :(
VastaaPoistaMielenkiintoinen olisi itsekin päästä joskus Firstbeat- mittaukseen.
No sanos muuta, sain rohkeutta ja pyysin ajan lääkärille. Romaanini kuultuaan hän totesi sen mitä minä jo tiesin. Stressin aiheuttamaa verenpaineen nousua. Oli helpotus kuulla, että en ihan väärin ajatellut. Nyt vaan lepoa ja vähän elämäntavan siivousta. Kaikkea on niin kiva tehdä, mutta liika on liikaa siinäkin, vaikka olisi kivoja juttuja. :)
PoistaMinä itse asiassa myyn Firstbeat-mittauksia. Lisätietoja sivulta: https://www.marimetsala.fi/firstbeat-hyvinvointianalyysi