Monella saattaapi olla paljon tylsää aikaa tällä hetkellä. Mihinkään ei oikein voi mennä, ja vaikka voisikin niin ei välttämättä viitti. Miten sitten torjua tylsyyttä? Noh, meikäläinen haaveilee ammattikorkeakouluun pääsystä, kuten aikaisemmin siitä kirjoitin. Suoritin jo yhden verkkokulutuksen XAMK:in kautta: Kipu ja sen oireeton hoito. Nyt on menossa tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallinen anatomia. Saan olla onnellinen, että jo jotain pientä pohjaa on edellisistä koulutuksista, koska paljon on opittavaa. Minun oppimismetodiin kuuluu se, että minun pitää päästä kirjoittamaan opittavat sanat. Nyt olen kirjoitellut sanoja paperille siten, että toiselle puolelle tulee Suomeksi ja toiselle Latinaksi. Sitten pelaan muistipeliä näiden kanssa. Ja jotta ei lopu tekeminen, kohta pitää ruveta kertaamaan valintakokeisiin. Kolmas tylsyyttä estävä keinoni on tällä hetkellä tehdä TikTok- videoita. Näiden videoiden tekeminen on kivaa ajankulua. Muiden videoista olen jo opinut pal...
Kesällä oli ongelmana missä kuljetan kännykkää, kun lähdin vaikka metsään. Näppäränä naisena sitten väkäsin tälläiseen pikkulaukun / pussukan. Ja tähän mahtuu myös avaimet. Ensin tein hihnasta liian pitkän, koska käytössä venyi. Mutta lyhensin ja nyt on toimiva. Eipä tässä kummoinen ohje tarvitse olla. Tein siis päästäni tämän ja sitä mukaan kun valmistu, niin mietin miten jatkan. Kun oli sopiva ympärysmitta alkusilmukoilla, niin sitten yhdistin loppupään alkupäähän ja aloin tekemään kiinteätä silmukkaa. Tästä tulee siis putkea ja kun laukku tarpeeksi korkea niin sitten virkkasin läpän. Läpässä käytin myös kiinteitä silmukoita, vähensin silmukoita aina pari per puoli joka toinen kierros. Sitten hihnat pylväillä ees taas ja pohjan kursin kiinni. Joo ei mikään spessu ohje, mutta kiva jos saat selvän. Ja aina saa kysyä lisäinfoa. Mies halusi myös itselleen tällaisen, joten tuumasta toimeen! Virkkailuterveisin Mari
Tein itselleni haasteen, tai oikeammin tykkäisin sanoa, tavoitteen, tälle vuodelle. Tavoite on, että kävelen joka päivä 15-20 minuutin lenkin vuonna 2022. Mietin, että kun vuodessa on 365 päivää, jos pääsen 300 päivään, olisin jo todella tyytyväinen. Realisesti ajateltuna, joka päivä on aika mahdoton mennä, jos haluaa elää kuitenkin armollista elämää, kaikkea voi kuitenkin sattua. Ja minun mielestäni ei pidä olla ehdoton, pitää antaa elämälle tilaa. Minulla on ollut selän kanssa hieman ongelmia ja kävely ei ole oikein sujunut. Ehkä olen kävellyt liikaa tai yleensäkin aina kerännyt liikaa kaikkea, joten ajattelin, että tämmöinen lempeämpi juttu voisi olla tähän hetkeen hyvä. Ei ole pakko kävellä tuntia ja jumittaa takareisiä samalla. Voi kävellä useammin ja vähän vähemmän aikaa, sekin on hyvä asia. Halusin päästä myös esteajatuksien maailmaan samalla. Olen työnikin puolesta jo pääsyt tähän maailmaan, olen siis personal trainer ja psyykkinen valmentaja, mutta halusin kokeilla myös minkäl...
Aika hauska :)
VastaaPoista